kitkaa

alilla tintuu, etta elama todellakin voisi olla vahan helpompaa... edes valilla. verensokerit ei meinaa tasaantua millaan. tiedan, ett mun ruokailussa on pahoja puutteita, eia itsekuri riita. ma olen viime aikoina miettinyt tass mika mulle on tarkeeta, varsinkin kun mies on ajanut tuota asuntoasiaa... tanaan piti kayda kattomassa kahta kamppaa, mutta alettiin eilen riidelle messengerin valityksella ja peruttiin koko naytot. ma pyysin, taas kerran, ett voidaanko pitaa tauko kamppa asiassa, etta tulee mulle ihan liikaa nyt kaikkea. mies sanoi, ettei suuttunut, mutta oli hyvin vahapuheinen koko loppuillan. ma itkin koko illan. tajusin kuitenkin sen, ett talla hatkella asuntoa enemman ma haluan keskittya verensokereihin ja vauvaluvan saamiseen. siita alkaa tulla mulle sellainen kummallinen stressikysymys jo. samalla kun koulussa on kuukausi nayttoon joka on ihan vaiheessa, on mulla ihan riittavasti stressattavaa. lisana on osuuskunta ja sen jutut seka muiden ihmisten odotukset. olen saanut taas ihmisia suuttumaam ja miettinyt mita vikaa mussa on. koska pakohan minussakin on olla vikaa kun kaukki aina suuttuu mulle. sanon asioita suoraan enka aina mieti mita paastelen. en tiea miksi. ehka kukaan ei oo opettsmut mulle muutakaan . tai ehka se on joku suojelumekanismi. nyt bussi on keslustassa. putaa kiirustaa koulyn bussiin. tanaan mielenkiintoinen koulupaiva kitkatulen merkeissa.