Muutto on nyt takana, muutimme siihen asuntoon metsän reunaan, josta viime päivityksessä kerroin. Talo on paritalo, naapurin äänet kuuluvat kyllä melko hyvin, mutta vielä olemme tulleet toimeen, vaikkemme juuri näe toisiamme (siis naapurin kanssa).
Siinä suhteessa, että täällä kuuluu näinkin hyvin läpi ja asunnosta on purku-uhka noin viiden vuoden päähän, tuntuu hassulta miettiä perheenperustamista tähän asuntoon. Toisaalta eihän elämisen äänille mitään mahda ja muuttaminen on suhteellisen helppoa (älkää kertopko kenellekään, että olen sanonut näin. Helppoa se ei ollut, eikä sitä se varmasti ole vauvan kanssa!).
Olemme pohtineet vauvaa ja jopa avokki on sitä mieltä, että voisimme alkaa pohtimaan perheenlisäystä. Ihan tämän hetken asia se ei kuitenkaan ole ja nyt kun muutimme toiselle paikkakunnalle, muuttui myös tämä TYKS-juttu. Eli minun pitää ottaa yhteyttä oman kuntani terveyskeskukseen (pitäisi muutenkin, koska kaikki diabeteslääkäriaikani Turkuun peruttiin muutosta johtuen) ja kysyä, miten täällä vauva-asia hoidetaan.
Olen pyrkinyt saamaan verensokeriani omatoimisesti alemmas, mutta ei ole kyllä ihan helppoa. Pitäisi saada kaivettua itsestään se motivaation kipinä lähteä lenkille. Niin kovin usein tietokone ja sohva houkuttelevat, tai sitten on pakko tehdä töitä (käsitöitä, jotka vaativat istumista aloillaan).
No, ensi syksynä aloitan opiskelut (pääsin kouluun!), joten päiväni muuttuu jälleen kiireiksi opiskelijaelämäksi. Onneksi tunnen jo puolet luokkatovereistani etukäteen ja koulu n aikuinkoulutusta, mikä tarkoittaa vapautta, mutta samalla ankaraa tekemistä.
Lapsen tekemistä en suunnitellut vielä vuoteen, annan verensokereilleni aikaa. Ikäni kuitenkin alkaa painaa, joten kovin pitkälle en voi enää kokeilemista pitkittää. Pelottaa se "kokeileminen". Jos tärppääkin nopeasti. Jos menee monesti kesken. Jos ei tärppää ollenkaan. Kaikki vaihtoehdot tuntuvat yhtä pelottavilta.
Olen monasti miettinyt sitäkin, että kuinka paljon tuo avokki oikeasti tulee vastaan lapsen hoidossa, koska nyt kissojen ja kodin hoito on lähes yksinomaan minun huoleni.
Ja mistä saamme rahat... Mistä minä saan töitä, kun olen lähes neljänkymmenen ja äiti pienelle vauvalle?
