Ahdistaa. Maha ollut sekaisin vuoden verran, epäilynä oli keliakia, mutta se on nyt poisluettu. Pitäisi mennä lisätutkimuksiin, mutten vain ole saanut aikaiseksi. Aloitin koulun syksyllä, ja stressiä pukkaa. Koulussa tulee paljon uutta asiaa ja vaikka kaikki on todella mielenkiintoista ja halu oppia nämä asiat on kova, silti oma pää ei meinaa pysyä mukana.
Verensokerit huitelee milloin missäkin, muttei ainakaan siellä, missä pitäisi.
Uusi diabeteshoitaja ottaa päähän. Piti olla tehotarkkailulla jo kolmatta kuukautta, mutta kertaakaan ei ole pitkäaikaisiakaan otettu tänä aikana, enkä ole saanut yhtään kunnon vinkkiä siihen, miten voisin saada sokeritasoja hallintaani. Ei vain tahdo oma motivaatio kestää.
Lapsen hankintaa ei ole edes mietitty vähään aikaan. Menee parisuhde sitä rataa, että katsotaan, kuinka pitkälle tässä nyt jaksetaan edes olla yhdessä. Viimeksi sekstailtu joulukuun alkupuolella. Kumpikaan ei oikein jaksa enää yrittää. Kaikki tuntuu olevan kiukkua, väsymystä ja ahdistusta. Toinen puolisko ei pyydä minulta mitään, minä sitten taas käskytän kunnolla.
Millaista meillä olisi lapsen kanssa? Olin syyslomalla ja taas jouluna käymässä veljen perheen luona. Oli kiva nähdä, miten lapsukaisilla oli hauskaa. Iski tosi kova halu saada oma. Toisaalta pelkään, että haluan lasta siksi, että silloin minulle tulee enemmän tarvetta ja kun statukseni muuttuu Äidiksi, minussa on jotain enemmän kiinnostavaa myös vanhempieni ja joidenkin ystävieni mielessä.
Ahdistaa haluta lasta siksi, että joku tahtoo viettää aikaa minun kanssani. Tai että olisi sitten edes joku, joka on riippuvainen minusta, joku, joka varmasti rakastaa.
